Tietojärjestelmien ja ohjelmistojen kehityksessä tarvitsemme paremman tarinan omien epäonnistumisten hyväksymiseen ja niistä oppimiseeen

Startup-yrittäjien keskuudessa, erityisesti teknologiapuolella, on noussut trendiksi puhua omien aivojen ohjelmoinnin tärkeydestä. Siinä pyritään lukitsemaan mieleen jokin tietty päämäärä ja johdonmukainen polku sen tavoittamiseksi. Polun varrella on välietappeja, joissa omaa kehitystä voi mitata.

Mielensä ohjelmoinnissa usein on mahdollista tulla lukittavan mieleensä myös sankaritarinan itsestä, jossa itse päähenkilönä suoriutuu ennalta asetetuista tehtävistä ja palkitsee itseään välitavoitteista esimerkiksi ostamalla itsellensä tai tiimillensä jotain uutta: palkankorotuksen, uuden työkoneen, isomman toimiston, tai jonkin muun uuden ”lelun”.  Tavoitteita kohti tässä tarinassa mennään määrätietoisesti ja haluttu tavoite edellä hiljentäen muut tunteet.

”Ohjelmoinnissa hiljainen viisaus harvoin huutaa, se kuiskaa”

Joskus matkan varrella saattaa alkaa, hyvin pienesti, tuntua, että päämäärän tavoittelu sellaisenaan alkaa maistua puulta. Ehkä matkan digitalisointi- tai tekoälyprojektin varrella on opittu jotain ja huomattu että todellinen päämäärä onkin toisella vuorella. Tässä vaiheessa kuitenkin mietimme suomalaisella sisulla ”että tämä viedään loppuun joka tapauksessa”. Hiljainen ajatus näin sivutetaan ja tuhoon tuomittu yritysidea pusketaan läpi puoliväkisin.

Jos voisimme ottaa mielen ohjelmoinnin tarinaan mukaan myös jatkuvan oppimisen ja sopeutumisen, tunnustaen tehdyt virhearviot hyvissä ajoin, voisimmeko ennakoida  tuhoon tuomitut ideat ja tehokkaammin ratkaista aitoja ongelmia järkevän digitalisaation avulla? Tehdään siis digitalisoinnissa paljon virheitä ja nopeasti – mutta opitaan niistä vieläkin nopeammin.